Olen ollut jo reilu kaksi vuotta ihastunut, nyt rakastunut ystävääni. Hän on paras ystävä mitä minulla on; tietäen melkeinpä kaiken minusta. Ongelmana on nyt se että olen rakastunut häneen ja haluaisin muutakin kuin vain ystävän hänestä. Tiedän että hänen rakkauselämänsä on ollut hankala, kuten minunkin, mutta hän vain on se jota olen halunnut jo pitkään. Tekisin melkein mitä vain hänen vuokseen, mutta en vain saa sanoattua sitä ääneen. Haluan hänet vierelleni, mutta mikä neuvoksi?

Opiskelen yliopistossa, ja vähän aikaa sitten tapasin ihmisyksilön, josta pidän hurjasti ja joka on tosi fiksu. Tykkään paljon siitä tunteesta, että joku on minua älykkäämpi, eikä minun tarvitse olla se, joka aina miettii, että ymmärsiköhän tuo toinen mitä juuri äsken sanoin. Minua kuitenkin häiritsee aivan järjettömästi eräs asia: Minusta tuntuu toisinaan aivan kestämättömältä, ettei kyseinen tyyppi kykene ikinä sitoutumaan muhun, vaikka ymmärränkin kyseisen tilanteen olevan parhaaksi meille molemmille. Olen kuitenkin alkanut kokea mustasukkaisuutta, vaikka sellainen ei ole itselleni mitenkään ominaista. Tuntuukin jotenkin siltä, että kadotan itseni jonnekin vain sen vuoksi, että tykkään jostakin ihmisestä niin paljon.

Onko väärin haluta toisia naisia jos oma muija antaa vaan muutaman kerran puolessa vuodessa ja itse kumminkin on hyvin seksuaalinen ihminen joka tarvitsee seksiä. kertaakaan en vieraissa oo käyny mutta jos joskus tulee tilanne mennä vieraalle sängylle, ni ollakko uskollinen vai eikö olla??

Mikähän nyt on, kun ihastun koko ajan opettajiini? Viime vuonna oli eräs mies, mutta nyt on kierroksessa minua varmaankin 30 vuotta vanhempi nainen. Tämä on pirullista, kun on niin kusessa mutta tietää ettei ikinä tule saamaan sitä ihmistä.

Minulla on vähän yli neljä vuotta ollut miesystävä johon olen kiintynyt. Mutta seksi alkaa jäädä, ja sen myötä katoaa läheisyys. En enää halua miestä yhtään. Suhteen alusta asti on haitannut, että mies ei koskaan kuntoile vaan on aivan liian lihava, ja muutenkin aika ruma. Aina kyllä puhdas ja siistit vaatteet. Minua tympii löysä pehmeä liha eikä tee mieleni hyväillä sitä. Olen yrittänyt sanoa että kuntoilu tekisi miehelle hyvää, mutta miestä ei kiinnosta. En kehtaa sanoa että miehen läskit inhottavat. Suhteen alussa kun olin kamalan ihastunut miehen älyyn ja tietoihin, pystyin ylittämään fyysisen vastenmielisyyden ja rakastelemaan estoitta, mutta nyt on arki ollut arkea jo pitkään. En tahtoisi että suhde lopahtaa, mutta uhka kyllä on, kun ei enää kosketeta. En ole sitä mieltä, että minulla olisi oikeus tässä vaiheessa vaatia toista muuttamaan fyysistä olemusta, kun kerran alusta pitäen olen nähnyt avoimilla silmilläni miltä toinen näyttää. Mitenkä tämmöisen suhteen parsii ka saan?

Pelkään muita ihmisiä kuollakseni. En vaan pysty ottamaan kontaktia muihin vaan menen lukkoon ja katselen muualle kun joku on lähellä. Tämä on jatkunut aina. Kavereita ei montaa ole ja nekin muutama on etäisiä. Minun on vaikea luottaa muihin ja kertoa omista asioistani. Tykkään oleilla paljon yksikseni. En ole koskaan käynyt baareissa tai muutenkaan juomassa, sillä se olisi aivan liian sosiaalista. Haaveilen joskus tyttöystävästä, jonka kainaloon voisi käpertyä turvaan julmalta maailmalta. On alkanut tuntumaan siltä, etten ikinä voi löytää elämänkumppania, eikä tälläinen kelpaa kenellekkään. Poikuuskin on vielä tallella. Helpotti tämä vähän...

Vihaan yli kaiken jokaista työkaveriani. He ovat niin sokeita, ja naurettavan tyhmiä. Aina kun sanon mielipiteeni, he kuittaavat minun olevan "siinä iässä" tai jotain muuta vastaavaa. Heillä on oma turvallinen pumpulilla päällystetty elämänsä josta he tarkkailevat ja jos jokin on hieman tavallisesta poikkeavaa he tuomitsevat sen heti.

Minun mielestäni elämä on elämistä varten ja jokainen laki ja sääntö mitä tämä naurettava pellevaltio meille säätää on tehty rikottavaksi.

Töissä he antavat kaikkensa ja auliisti tekevät senkin mikä ei heidän työsopimukseensa kuulu. Heidän mielestään olen huono ihminen kun teen vain ja ainostaan mikä minun työsopimukseeni ja toimeeni kuuluu enkä mitään enempää.

Heistä olen huono ihminen koska minä olen täysin anti-isänmaallinen, enkä usko jumalaan.

Minusta he ovat naurettavia, säälittävän sokeita orjia jotka seuraavat jokaista sääntöä mikä heille asetetaan ja heistä jokainen laki mitä valtio säätää "ihmisten turvallisuuden takaamiseksi" on hyvä asia.

Tietäkää tämä: Minä en muutu, minä en sopeudu yhteiskuntaan. Jos jonkin on sopeuduttava, se on yhteiskunta, jonka on joko tuhouduttava tai muututtava.

Näen vieläkin painajaisia entisestä työpaikastani. Sanoin itseni irti sieltä viime vuoden alkupuolella. Kyseessä oli eräs lihanjalostustehdas. Se oli tosiaankin kamalin työpaikka ikinä henkisen väkivallan takia, onneksi sain vakipaikan toisesta firmasta.
Nyt siis mulla on hyvä työpaikka ja muutenkin kaikki hyvin, mutta ne painajaiset eivät mua rauhaan.

Tulinpa tuossa kuukausi takaperin satumaiseen känniin. Lopputuloksena paskoin housuun. Pikkujouluissa saan takuulla kaikilta lahjaksi vaippoja. Tässä alkaa kevyt vitutus hiipiä hipiään...

Tututstuin ystävääni jo yli 10 vuotta sitten. Aluksi olimme kavereita, mutta pian lähennyimme huomattavasti ja parin vuoden aikana petin ystäväni kanssa silloista poikaystävääni useamman kerran. Yritimme useaan kertaan lopettaa pettämisen ja olla vain ystäviä, mutta aina lipsahdimme. Lopulta katkaisin välini tähän ystävääni, ja keskityin suhteeseeni. Emme pitäneet yhteyttä muutamaan vuoteen, mutta kun yllättäen tapasimme huomasin että rakastan häntä edelleen. Minulla on täydellinen mies ja ihana perhe, enkä todellakaan halua sotkea elämääni. Tunnen hirvittävän huonoa omatuntoa näistä tunteistani ja odotan vain että ne menevät ohi. En aio pitää yhteyttä tähän ystävääni jota kohtaan minulla on tunteita. Salaa melkein itseltänikin tietysti haaveilen kaikenlaisesta, mutta en haluaisi, elämäni on nyt niin hyvin ja todella rakastan miestänikin.

Minun salaisuuteni on se, että petän avomiestäni. En tiedä miksi, haluan ehkä jännitystä elämään, sillä suhteemme on kaikin puolin kunnossa.
Henkilö, kenen kanssa miestäni petän, on minua yli kymmenen vuotta vanhempi. Olemme tapailleet pari vuotta. Kaikki alkoi erään firman juhlissa, jossa mieheni kanssa olimme. Aloin harrastaa silmäpeliä silloin vielä tuntemattoman miehen kanssa, ja päädyimme sen illan aikana sänkyyn - mieheni oli sammuneena viereisessä huoneessa. Tiesin tekeväni väärin, mutta en välittänyt. Vaihdoimme numeroita ja siitä tapailumme - lähinnä seksin merkeissä tosin- alkoi. Näemme pari kertaa viikossa, jos mieheni on yövuorossa töissä, tämä toinen mies tulee luokseni tai jos mahdollista, minä menen hänen luokseen. Hänenkään luokse meno ei ole aina niin mutkatonta, sillä hänkin on parisuhteessa elävä ihminen. Olemme myös olleet lomamatkalla yhdessä parin vuoden aikana useammin kuin olen oman mieheni kanssa ollut. Mieheni tekee paljon töitä, ja on usein viikonloputkin sorvin ääressä.. Silloin olemme toisen miehen kanssa käyneet mm. risteilyillä ja kylpylässä.. Hänen kanssaan on ihanaa, mutta en rakas ta häntä samalla tavalla kuin omaa avomiestäni. Elän kaksoiselämää, tavallaan, mutta en kai pidä sitä niin pahana asiana. En ole koskaan ajatellut, mitä teen, jos jonain päivänä narahdan asiasta. En halua erota miehestäni, enkä kestäisi, jos hän pettäisi minua. Tiedän, se on ristiriidassa, mutta siltä minusta tuntuu. Nautin oikeastaan tilanteesta, sillä saan viettää elämääni kahden ihanan miehen kanssa- ainoa, etten tahtoisi pettää, mutta minkä minä tunteilleni mahdan. Tiedän, että jonain päivänä toinen suhteeni päättyy, viimeistään silloin, kun alamme oman avomieheni kanssa yrittämään lasta. Mutta vielä se ei ole ajankohtaista.

Muutin vähän aikaa sitten toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, poikaystäväni jäi kotipaikkakunnalleni. Ei mennyt kuin viikko, kun onnistuin jo ihastumaan uuteen ihmiseen täällä uudessa kotipaikassa. Kiinnostus on valitettavasti molemminpuolista ja hyvin vahvaa. En pysty olemaan ajattelematta tätä uutta henkilöä, ja tapaan häntä vähän väliä koulussa ja erilaisissa illanvietoissa. Pahinta on, että menin ja petin poikaystävääni tämän uuden kiinnostuksen kanssa. Itseasiassa tein niin kahdesti.

Tiedän, että tein väärin. Olen paska ihminen, ja nyt vaan mietin mitä tekisin. Pitäisi varmaan kertoa poikaystävälle, mutta en pysty siihen. Olen täysin selkärangaton tämän asian kanssa. Kaikenlisäksi en tiedä haluaisinko yrittää jatkaa suhdetta poikaystävääni, vaiko erota ja aloittaa mahdollisesti jonkinlainen suhde uuden tuttavuuden kanssa. Olen ihan sekaisin tämän asian kanssa, mutta toivon että saan tämän joskus selvitettyä.

Olen jo kauan halunnut pois tästä oravanpyörästä. Jätän kaiken, en omille lapsille, vaan veljeni lapsille, jotka ovat paljon raakkaampia, kuin omani.
Omani ovat ydinjätetavaraa, itsekkäitä ja vaativia.

Erosin keväällä poikaystävästäni, enkä sen jälkeen ole saanut. Himoitsin vielä todella pitkään saavani häneltä edes seksuaalista tyydytystä, vaikka tiesin hänen jo olevan toisen kanssa.

Nyt olen kuitenkin unohtanut hänet kokonaan halujeni maailmasta. Lukiossamme on eräs samalla vuosikurssilla oleva poika, joka on inhottanut minua pitkään. Nykyään löydän itseni katselemasta hänestä kuvia märät uimahousut päällä ja kiihottumassa kaikesta siitä, mitä ennen katsoin nenän vartta pitkin. Herra ei kuitenkaan ole mikään rumilus, hän ei vain koskaan aikaisemmin mielyttänyt silmääni.

Olen kolme yötä peräkkäin nähnyt unen, jossa sovimme salaisesta seksisuhteesta. Panemme kuin eläimet ja rakastelemme kuin voihkivat vastanaineet. Unien lopussa huomaan aina rakastuneeni häneen...

Mutta ei se seksisuhde mua ainakaan tällä hetkellä haittais. Ois nyt edes yks panokerta.

Pari vuotta sitten huomasin töissä että työkaverini oli juuri sellainen nainen mistä olin haaveillut...ja vielä vähän enemmänkin. Aluksi hän oli kuin kuka tahansa muukin työkaveri, mutta kaikki muuttui parivuotta sitten pikkujouluissa. Ilta meni normaalisti hauskaa pitäen ja viinaa juotiin niinkuin sellaisissa tilaisuuksissa on tapana.

Jossain vaiheessa iltaa törmäsimme toisiimme tanssilattialla ja jostain kumman syystä tämä työkaverini tunnusti että tuntee vetoa minuun ja saan kuulemma hänen ajatukset ihan sekaisin. Olin hieman yllättynyt siitä ja sanoin ettei minuun kannata sotkeentua koska minusta ei olisi kuin harmia hänelle. Tämän sanottuani hän sanoi että voisi vaikka panna kanssani kaikesta huolimatta, ja ennen kuin huomasimmekaan olimme matkalla tuttavamme asunnolle vailla mitään estoja.Kiihkon laskettua molemmat suuntasimme koteihimme, minä perheeni luo ja tämä nainen avopuolisonsa luokse.

Seuraavalla viikolla töissä molemmat olimme hieman vaivautuneita ja pidimme ns. palaverin että miten tapahtuneeseen suhtaudutaan. Sovimme että yritetään unohtaa vain asia ja jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Olin samaa mieltä, mutta totesin naureskellen että jos samanlainen tilanne tulisi vielä eteen, todennäköisesti toimisin samoin.

Aluksi kaikki meni niinkuin sovimme, mutta jotenkin aloimme pitämään yhteyttä myös töiden ulkopuolella. Jutut olivat aika levottomia ja kiusoittelimme toisiamme sillä mitä kaikkea hassua voisi tapahtua jos jotenkin joutuisimme kaksistaan johonkin. Tämän jälkeen kaikki alkoi edetä vauhdilla ja aloimme tapailemaan säännöllisesti. Harrastimme seksiä, puhuimme, teimme kaikkea hassua yhdessä. Kuitenkin tiesimme tekevämme väärin koska molemmilla oli suhde toisaalla ja itselläni perhe sen lisäksi. Silti tätä kesti lähes puolitoista vuotta. Sanottakoon että pariin otteeseen yritimme kyllä lopettaa leikin ettei homma karkaisi kokonaan käsistä, mutta jostain syystä löysimme kerta toisemme jälkeen itsemme "väärästä" sängystä.

Tilanne oli se että olin jo perheellinen ja naimisissa, ikäeroa meillä oli yli kymmenen vuotta. Tiesimme molemmat että suhteen vieminen syvemmälle asteelle olisi todella hankalaa eikä tämä nainen halunnut olla se joka rikkoisi meidän "idyllisen" perheen. Jossain vaiheessa tämä ihastukseni ja sielunkumppanini sanoi että hänen olisi pakko pyyhkiä minut elämästään, muuten hän ei koskaan pääsisi minusta yli, eikä saisi korjattua omaa liittoaan. Vasten tahtoisesti myönsi tilanteen monimutkaisuuden ja sen että itsekkin yrittäisin toimia samalla tavalla.

Tuntui kuin elämäni loppuisi, joutuisin luopumaan ihmisestä jonka seurassa viihdyin niin paljon ja josta välitin enemmän kuin uskalsin itselleni edes myöntää. Vaihdoin jopa työpaikkaa koska töissä ollessamme en pystynyt suhtautumaan häneen kuin pelkkään työkaveriin. Ne katseet, varovaiset hipaisut ohikulkiessa...silti oli pakko yrittää olla tuntematta mitään.

Uskoin että kunhan vähän aikaa olemme erillämme, tunteet sisälläni laimenisi ja osaisin taas olla perheeni kanssa niinkuin kuuluisikin.
Edelleen tunnen aivan samoin kuin "erotessamme", mikään ei ole muuttunut...ikävä vaan kasvaa päivä päivältä ja ei ole päivääkään ettenkö ajattelisi tätä upeaa ihmistä. Kaipaan niin sitä kaunista hymyä, kosketusta, ääntä, samankaltaista ajatusmaailmaa ja huumoria... unohtamatta sitä uskomatonta vetovoimaa joka meidän välillä vallitsi.

Menetin elämän halun, mikään ei tunnu miltään...enkä muista milloin viimeksi olisi ollut hyvä päivä. Jokainen päivä tuntuu niin työläälle elää...mutta lasteni takia haluan yrittää ja jaksaa olla hyvä isä heille. Vaimoni kanssa välit ovat hyvät, mutta suhteestamme puuttuu se jokin.

Niin surullista mutta totta...menetin kyvyn rakastaa. Ympärilläni on muuri jonka läpi ei tunnu kukaan pääsevän. Elän yksin omassa vankilassani.

Lähdin käymään isäni luona, mieheni halasi vielä hyvästiksi ja niin ihanan rohkeasti antoi minun lähteä viettämään isäni kanssa iltaa, vaikka tiesikin että joisin ja olin aiemminkin hurahtanut kännissä suutelemaan muita miehiä. Olin sitten illan isäni ja äitipuoleni kanssa kunnes sanoin lähteväni naispuolisen ystäväni mukana kotiin. Vaan eipä niin ollutkaan, menin toisen miehen kyytiin, jonka kanssa olimme tekstailleet useampia kuukausia ja joskus käyneet kahvilla.

Päädyin miehen asunnolle juomaan lisää ja illan kuluessa tilanne meni intiimimmäksi, mies kosketteli minua ja suutelimme, lopulta harrastimme suuseksiä ja omasta aloitteestani rakastelimme. Aamulla kauhea krapula ja morkkis, mitä olin mennyt tekemään...

Olen aina vihannut pettäjiä ja nyt vihaan itseäni, en ole kertonut miehelleni, enkä voisikaan. Mies varmaan jättäisi enkä kestäisi sitä. Mieluummin kidutan itseäni näillä hirveillä muistoilla kuin jään yksin. Olen niin suunnatttoman pahoillani, rakastan miestäni järjettömän paljon, miten saatoin tehdä jotain tällaista miehelleni? Anteeksi.

Lyhykäisyydessään voisin kuvata itseni sisäänpäinkääntykeeksi pessimisti absolutisti nörtiksi, joka ei koskaan ole seurustellut saatika edes suudellut. Homman nimi onkin sitten se, että olen rippikoulusta lähtien nykyhetkeen saakka ollut aina enemmän tai vähemmän ihastunut erääseen ikäiseeni tyttöön, joka myös sattuu nykyisellään olemaan hyvä ystäväni. Hän on hyvin pitkälle täydellinen vastakohtani, eli varsin ulospäinsuuntautunut ja positiivinen Kaikin puolin todella rakastettava persoona.

Ollessani armeijassa ja hänen muutettuaan opintojen perässä toisaalle aloitimme yhteydenpidon sähköpostin välityksellä ihan kuulumisten kertomiseksi, ja sitä onkin jatkunut ihan nykypäivään asti enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Kuulumisten ohella on myös vaihdettu hieman syvempiäkin ajatuksia, ja väittäisin hänen tuntevan ajatusmaailmani tuntemistani ihmisistä parhaiten, vaikken häntä lukion jälkeen ole nähnyt ”livenä” lähimainkaan yhtä paljon kuin monia muita ystäviäni.

Vuosien varrella useammissakin illanvietoissa yms. joitakin hänen tekemisiään on voinut tulkita niin, että hän olisi myös kiinnostunut minusta, mutta tulkintavirheen vaaraa lisää hänen jo mainittu ulospäinsuuntautuneisuutensa, jonka sitten saatan herkästi tulkita ”ylimääräiseksi huomioksi” itseäni kohtaan. Valtaosassa tapauksista hän on myös ollut porukan muun väen tavoin juopunut, joka jälleen hankaloittaa tulkintaa.

Useita kertoja olen päättänyt etten haikaile hänen peräänsä, ajatellen ettei homma näin erillaisten ihmisten välillä ikinä toimisi vaikka hyvin juttuun tullaankin, mutta aina samaan pisteeseen on palattu. Nykyisellään asumme jopa samassa kaupungissa, ja halu tutustua häneen enemmän kuin ystävänä palaa taas vahvana, mutta en osaa ilmaista asiaa hänelle saatika kestäisi mahdollista ystävyyssuhteen katkeamista.

Pahoitteluni tekstin suuresta määrästä ja tönkköydestä...

Haluan seksielämän.

Muut tämän ikäiset tytöt retostelevat sidukkareissujensa pokauksilla ("ja sit mä nuolin sen kaa ja sit se kysy et saaks se laittaa käden mun housuihin ja sit..."), mutta minä haluan oikean ja kunnollisen seksielämän. Masturboin suunnilleen viidesti viikossa ja laukean joka kerta, mutta jotain puuttuu silti. En välttämättä tarvitsisi edes seurustelusuhdetta, mutta toisaalta en haluaisi myöskään antaa niille pizzanaama-amiksille joiden kanssa kaverini pyörivät. Onko muka liikaa vaadittu, että saisin seksiä joltakin fiksulta pojalta?

R*nkkailen aina lukiessani muiden salaisuuksia täällä. Jotenkin minua vain kiihottaa muiden salaisuudet, varsinkin pettämispuuhat!

Tuotanoin... Olen tässä miettinyt, kun olen vielä neitsyt ja minun penis on 17,4 senttiä pitkä ja läpimitta on päälle 4 senttiä ja ympärysmitta on n.13 senttiä, niin voisiko sillä jo tyydyttää naisen vai onko se kauhean pieni? Haluaisin saada tietoa asiasta ja olen sen verran ujo että en uskalla siitä kavereiden kanssa jutella. Kiitos näin alkuun jo tulevista kommenteista :)